torstai 12. marraskuuta 2015

Muutos on jatkuvaa



Salpauksen perustehtävä: Uudistavaa osaamista työhön ja yrittäjyyteen
-          tuottaa osaamista, osaamisen lajit, laadun ja tason määrittää työ, jossa sitä osaamista käytetään


Muutos on jatkuvaa, emme ole uudessa tilanteessa, olemme muuttuneet jatkuvasti
-        Ammatillisen koulutuksen reformi avaa  mahdollisuuksien ikkunan.
-        Rahoitus supistuu - vähemmällä enemmän.


-        Tulokset ratkaisevat. Ministeri: ”-Annamme kentälle lisää vapautta suunnitella ja toteuttaa opetusta, jotta siitä saadaan entistäkin työelämälähtöisempää ja parempaa. ”
-        Rahoitusuudistus: Raha tutkinnoista, vain vajaa puolet opiskelijamäärästä laskentapäivänä.
-        Koulutuksen viennin esteet poistetaan, samalla poistuu tuonnin esteitä ja kansainvälistyminen tuo kilpailua.
-        Opetus, joka pystytään toteuttamaan pienimmin investoinnein ja mahdollistavat parhaiten kannattavan liiketoiminnan joutuvat ensimmäisenä ja kovimpaan kilpailuun.


Suomi on koulutuksen mallimaa koko maailmassa
-        Te olette opetuksen suunnittelijoina ja toteuttajina todistetusti Suomen parhaita. Suomi on maailman parhaita.
-        Teillä on tarvittava osaaminen ja riittävät resurssit seuraavaan loikkaan, jolla varmistetaan arvostettu ja johtava asema koulutuskentällä.
-        Nyt suunnittelette ja kehitätte malleja, jotka vievät aikaan +2020.
-        Parhaat osaamistulokset saadaan älyllä, ei rahalla.


Salpaus elää asiakkaiden, ulkopuolisella rahoituksella opiskelevien ja itse maksavien, rahoilla

Tavoitteena on se, että Salpaukseen halutaan, pääsystä jopa kilpaillaan, Salpaukseen ei jouduta.

Mieti edistääkö kehittämistehtäväsi sitä, että:
-        Osaamisen taso on kansainvälisessä kilpailussa vaadittavalla tasolla ja huippuosaaminen pääsee? Huiput kiinnostavat ja nostavat keskiarvoa.
-        Yritykset valitsevat Salpauksen kehittämiskumppanikseen ja vuorovaikutuksessa saavutetaan molempia hyödyntävä tilanne?
-        Opiskelijat kilpailevat opiskelupaikasta Salpauksessa ja suorittavat motivoituneina tutkinnon?
-        Parempi palvelu tuotetaan pienemmin rahallisin resurssein ja rahalliset resurssit ohjautuvat osaamispääoman kasvattamiseen?
-        Opettajan työpanos käytetään edistämään ja arvioimaan osaamista?
-        Salpauksen palvelutarjonta on helpommin saavutettavissa, alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti?


Tulokset ratkaisevat. Keinot on valittavissa. Meillä on kaikki se.



t.jyrki

Verkkobarista kurssi suoritettu

HEP! Ensimmäinen verkkobarista!



Twitterin extreme short käyttöopas

Twitter on äärimmäisen yksinkertainen sosiaalisen median palvelu ja sen vuoksi myös tehokas. Twitterin käyttö perustuu pitkälti seuraajiin ja seurattaviin. Twitterissä kannattaa alkuun seurata sellaisia, joiden jutut vastaavat omia kiinnostuksen kohteita.

Mikä toimii twiitatessa?
  • hyvät kuvat puhuttelevat
  • ajankohtaisuus, oivallus ja huumori
  • tunnettuus, asiantuntijuus, suositus
Miten löydät seurattavia?
  • Tutustu samoista asioista kiinnostuneiden tuttujen ja alan ihmisten seurattaviin
  • Myös kiinnostavat mediapersoonallisuudet kannattaa ottaa seurantaan
Muista myös jakaa
  • Jaa itseäsi ja muita kiinnostavia artikkeleita, videoita, kuvia, materiaalia muidenkin luettavaksi
  • Oman kannanoton liittäminen jaettavaan aiheeseen lisää muiden mielenkiintoa
Hastageista
  • voit lajitella tweettejäsi eri aiheiden alle käyttämällä hashtageja, jotka ovat risuaidalla varustetuja sanoja, joissa saa olla vain numeroita ja kirjaimia

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Taas tuutin täydeltä..



Tiivis tiimimme tekee tehtävät toisiamme tukien, tietoa toisilleen tuottaen, tilaajien tuntemuksia tutkien, työelämän tarpeita tiedustellen. Tietenkin tahdomme tulla tuplatehokkaiksi tietotekniikkaa taitaen. Tyrmäävän tyylikkäät temperamenttiset Tuulettaret tahtovat tehdä tien tulevaisuuteen. Tuloksiin tarvitaan tuohta, tähdenlentoja tavoitellen. 


Ilmattaret inspiroituneina

Käynnissä oli yhteistoiminnallista oppimista ubiikisti ja laskutusprosessien työstämistä. Päivä on ollut mielenkiintoinen ja uusia ajatuksia herättävä.

Nyt sauna on lämmin ja paljun tilanne tarkistettu.












Aallottaren seireenien atraktiivinen aloitus

Töytäriä lainaten:

"Tehdään pienet asiat hyvin, niin isot asiat hoituvat itsestään."




Ensimmäinen päivä on kääntymässä iltaan, ja mökkimme suorastaan kihisee uusia käsitteitä, kuten parviäly, ubiikki, atraktiivinen solu, cas-ajattelu, mooc jne. Yksittäisinä pieniä asioita, mutta juuri niitä, jotka johtavat suurempiin asioihin, niihin, joilla muutamme maailmaa.

Uusia juttuja tulvii mieleen, uuden luomista, rajojen rikkomista, räjäytetäänkö kaikki uusiksi?
Toinen maailma edessä... Pätkii pahasti... Siis ainoastaan netti ;-)

Puitteet uudelle on todellakin kunnossa #Lehmonkärki


Tulevaisuuden tuulia


Tuulettaret tulivat tupaan toteuttaakseen tuotekehittäjän tutkinnon toista tehtävää, (twiitti tehty :))
Tulevaisuuden tarpeet tarvitsevat toisenlaisia tekijöitä. Tamora tarjoaa tietoa tuottoisasta, tehokkaasta tulevaisuudesta.




Tweets by @TTHeimo